Teriyakichilibroileri ja kookosriisi

Kun uusia perunoita on syönyt ja grillannut tarpeeksi, rupeaa tekemään mieli jo muita makumaailmoita. Tähän reseptiin lähdettiin hakemaan makuja Aasian suunnalta ja siksi broilerin kaveriksi tehtiin riisiä.

Riisi sai makua kookoksesta ja broileri sai pintaansa tahmean makean glasyyrin. Tästä reseptistä tulee noin 4-6 hengelle. Suosittelen kokeilemaan, sillä tämä resepti on saanut kehuja niin lasten kuin aikuistenkin suusta.

TERIYAKICHILIBROILERI

  • 1 kg broilerin paistileikkeitä
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 1 tl suolaa
  • 1:n sitruunan mehu
  • 1/2 cm:n pätkä inkivääriä
  • 1 valkosipulin kynsi glasyyri
  • 1 dl teriyakikastiketta
  • 1 dl makeaa chilikastiketta
  • 2 tl paprikajauhetta
  • 1 tl valkosipulijauhetta
  • seesamin siemeniä
  • (korianteria)
  • (chiliä)

Ota broilerit huoneenlämpöön ja mausta paprikalla, suolalla, sitruunamehulla sekä raastetulla inkiväärillä ja valkosipulilla. Anna maustua ja lämmetä puolesta tunnista tuntiin ennen grillausta. (Voit laittaa broilerit myös maustumaan jääkaappiin hyvissä ajoin.)

Grillaa broilereita kohtuullisella lämmöllä niin, että ne ovat melkein kypsiä. Penslaa lopuksi glasyyrillä useaan kertaan molemmin puolin broilereita niin, että ne saavat tahmean pinnan. Varo polttamasta pintaa, kun glasyyrissa on paljon sokeria.

Laita broilerit tarjolle ja ripottele päälle seesamin siemeniä ja halutessasi chiliä ja korianteria. (Samaa maustamista voit käyttää myös esimerkiksi broilerin nuijiin. Kypsennä tällöin nuijat ensiksi epäsuoralla lämmöllä ja grillaa lopuksi kaunis pinta samalla penslaten glasyyriä.)

KOOKOSRIISI

  • 4 dl basmatiriisiä
  • 4,5 dl vettä
  • 1 prk kookosmaitoa (400 ml)
  • 1 cm pätkä inkivääriä
  • 1 sitruunan mehu
  • 1 tl suolaa
  • 1 nippu korianteria

Huuhtele riisi ja laita vesi ja kookosmaito kiehumaan. Lisää riisi, raastettu inkivääri, suola ja sitruunan mehu. Anna kiehua pienellä lämmöllä 10 minuuttia (niin, että neste on imeytynyt riisiin) ja jätä riisi hautumaan vielä kannen alle 5 minuutiksi.

Tarkista suola. Ennen tarjoilua silppua korianteri riisin sekaan.